Eräs unelmistani olisi tehdä kauneussalonki tai kampaamo, joka olisi vaaleanpunainen ja 40- ja 50 -luvun glamouria. En osaa ottaa kantaa laajalta pohjalta siihen, mitä henkilö hakee, kun hän menee kauneussalonkiin, mutta mielessäni on visio siitä, mitä se voisi olla, miten se heijastuu tehtyyn sisustukseen ja miten Suomessa tällä alueella minun kokemukseni mukaan ollaan aika yhden sävelen maa.

Suomi on pieni maa ja sen takia meiltä puuttuu usein varieteettia, mutta näkemieni kauneussalonkien perusteella löytyy muutamaa erilaista tyyliä, joilla varmasti on perusteensa kauneudenhoitoon liittyvillä mielikuvilla. Kuitenkin yksi puuttuu.

Näen suomessa periaatteessa kolmea erilaista perustyyppiä kauneussalongeissa / kampaamoissa / day spa’issa.

Yleisin on pelkistetty ja kirkas ja usein aika ylellinenkin nykyaikainen kauneussalonki. Muodot hyvin suorakulmaisia ja käytetyt huonekalut selkeitä ja kulmikkaita. Pinnat yksivärisiä ja usein pehmeän neutraaleja väritykseltään. Vähän mustaa ja valkoista mukana. Selkeää ja tehokasta. Harmi vain että monen oma vähän tasokkaampi ja suurempi kylpyhuone kotona näyttää aika samalta. Tämä estetiikka on nähtävissä nykyaikana jo niin monessa paikassa, että elämyksellisyys kärsii. Salongissa tälle on tietysti myös perusteensa. Sisustus kertoo puhtaudesta ja tehokkuudesta, mahdollisesti myös luonnollisuudesta ja kuitenkin usein city-elämän tahdista glamourista. Tästä ajatuksesta vähän toisenlainen versio on salonki, joka näyttää pieneltä yksityissairaalalta. Usein kaikki on valkoista tai pehmeää vaaleansinistä. Look on rauhallinen ja kiireetön ja sisustus heijastelee melkein sairaanhoidollista luotettavuutta. Elämystä ja glamouria ei sisustuksella ole haetukaan. Pinnat ovat käytännöllisen näköisiä ja kielivät yksinkertaisuudellaan enemmän puhtaudesta ja terveydellisestä luotettavuudesta kuin aikaisempi esimerkki city-sähinästä tai zen-tasapainosta.

Kolmas versio on yliromanttinen runsaudensarvi. Usein romanttisen ja asketismia vieroksuvan omistajan vastalääke kahdelle edelliselle lajityypille. Tällainen salonki luo vaikutelman naisellisesta kauneudesta ja kauneudenhoitoon liittyvästä yksityiskohdilla fiilistelyllä. On ruusuja ja punaista ja pinkkiä ja röyheloitä ja tupsuja ja strasseja ja tuoksuja. Ehkä vähän suttuistakin. Glamouria löytyy ja se mikä voitetaan kauneudenhoitoon usein yhdistettävässä kiireettömyydessä, hävitään kaupunkielämän vaatimassa tehokkuudessa. Se mikä voitetaan naisellisuuteen yhdistettävässä koristelun tunnelmassa, hävitään ihonhoitoon yhdistettävässä puhtauden viestissä.

Oma unelmani sisustuksen puolesta on puuttuva linkki. 40- ja 50-lukujen glamourin kulta-ajan kauneussalonki. Aika oli nykyaikaan verrattuna kovin koristeellinen sekä hidastempoisempi. yksityiskohdat ja viitseliäisyys olivat vielä läsnä. Maailma kuitenkin kaupungistui voimakkaasti, jolloin kauneussalongeille tuli tilaus ja oikea mahdollisuus. Kotirouvillekin tuli mahdollisuus viettää niissä aikaa. Sodan jälkeen oli mahdollista ja varmaan lohduttavaa näyttää hyvältä ja televisio toi sen kaiken näkyville ja vielä väreissä.

Vaikka glamour eli kulta-aikaansa myöskin filmien kautta 20- ja 30- luvuilla, oli se silloin varattu lähinnä hyvin etäisille filmitähdille. Uskon, että jollain tasolla 60-luvusta eteenpäin on naisten ollut kuitenkin helpompi samaistua Audrey Hepburn’iin kuin Marlene Dietrich’iin. Ei ainoastaan siksi että Audrey’n saattoi nähdä TV’stä, vaan siksi, että TV myös näytti miten Audrey elää.

Koska 50-luvun glamour on tuttu, uskon että salongissa käyvä nainen siihen voisi samaistua. Kuten mainitsin, tähän päivään verrattuna 50-luku tuo mieleen kuitenkin paljon vaivannäköä kauneuden eteen. Ja varmasti paljon naisellisia mielikuvia. Itse luottaisin juuri tuohon mielikuvaan, joka toisi tälle salongille kauneudenhoidollista uskottavuutta. 50-luvun sisustustyyli oli kuitenkin ajassaan niin selkeälinjaista, että suttuisuudesta ei tarvitsisi huolehtia. Sisustuksen kannalta olisi helppo löytää aineistoa koristeelliseen 50-luvun salonkiin ilman, että suttuisuudesta olisi mitään huolta. Vaikka salonki ei olisi sairaalan näköinen, uskon että 50-luvun selkeys yhdistettynä “entisaikaan”, loisi myöskin luotettavuutta. Uskon, että asiakas mieltäisi salongin aikaan, jolloin ihmisiin vielä saattoi luottaa. Jos sisustus on jämpti ja siisti, niin varmasti työntekijätkin ovat.

Vaikka tuo 50-luvun salonki ei tietysti olisi yhtä tehokas kuin alussa mainitsemani selkeä city-salonki, ei se myöskään olisi uinuva. Olisi 50-luvun kaupungistumisen mielikuvilla suhteellisen helppoa luoda salonki joka on iso ja jossa on kaupungin säpinää. Se mikä vähän hävittäisiin tehokkuuden mielikuvassa, voitettaisiin aidon glamourin mielikuvassa. Eivät kaikki kaupunkilaisetkaan halua kauneudenhoitoa ympäristössä, jossa tatuointeja, lävistyksiä ja vihreä teetä on joka paikassa.

Miltä salonki sitten näyttäisi? Salongin olisi oltava suuri ja avara. Lattia hyvin suurta laattaa, ehkä musta-valkoruutuinen. Ei kuitenkaan kovan kontrastin musta-valko, vaan pikemminkin pehmeä luun tai kuun valkoinen ja pehmeä, tumma harmaa mustan sijaan. Hieman utuinen. Avara tila ja suuri laatta siitä syystä, että nainen tuntisi itsensä siroksi. Kaikki ymmärtävät, että jos hienoisesta ylipainosta kärsivä ihminen ovesta tullessaan kaataa pienessä tilassa pöydällä olleen vesikannun eikä muutenkaan tunnu mahtuvan minnekään, on ajatus omasta kauneudesta jo heti alussa kaukana. Hyvin hoikat ihmiset eivät kuitenkaan kärsi kokonsa puolesta avarista tiloista. Avara tila myöskin mahdollistaisi istuma alueen tai kahvi-alueen, joka olisi käytännön lisäksi tuomassa mielikuvan eleganttiudesta ja glamouriin liittyvästä tilan tuhlailusta.

Jos tila olisi vielä melko korkeakin, olisi mielikuva menneistä ajoista vielä vakuuttavampi. Ajoista jolloin tehokkuus ei vielä ollut ainoa määräävä tekijä rakentamisessa. Tämä myös mahdollistaisi suurien kattovalaisimien käytön. Muutoin valaistuksessa käyttäisin kolmea eri tyyliä. Suurta kristallivalaisinta luomaan säihkettä ja katseenkiinnittäjän ja mielikuvan ylellisyydestä. 50-luvun siroja funkkisvalaisimia tuomaan vakuuttavuutta 50-lukulaisuudesta ja täysin uudenaikaisia tuomaan vakuuttavuutta siihen, että salonki on kuitenkin nykyajassa, eikä muinaisjäänne 50-luvulta. Mitä viimeaikaisempi valaisin, sitä pienempi ja sirompi. Kaikki valaisimet olisivat kristallia, valkoisia tai hopean/platinan värisiä.

Pehmeä sävy tulee siitä, että valkoiset nahkahuonekalut ja sirot valkoiset 50-luvun huonekalut tulevat kauniisti ja veistosmaisesti esiin kun seinät ovat pehmeänsävyiset. Valkoisilla ja hopean sävyillä kirkastetaan vaaleanpunaisen taipumusta olla helposti ylimakea ja äklö. Kullan sävyt yhdistettynä vaaleanpunaiseen ovat helposti ylitsepursuavia. Vaaleanpunaisen valitsisin värinä kolmesta syystä. Kaksi ensimmäistä syytä ovat toissijaisia. Väri heijastuu ihmisten kasvoille ja saa heidät näyttämään terveiltä, mutta tämä efekti on vain vähäinen. Väri koetaan myöskin naiselliseksi ja herkäksi, mutta sisustuksessa on muitakin keinoja miellyttää naisia kuin valita vaaleanpunaista. Kolmas syy on tärkein. Haluaisin tehdä vaaleanpunaisen salongin koska haluaisin tarjota kokemuksen, jota harva tekee kotiinsa. Salongissa käyminen on mielestäni leimallisesti jotain mitä ihminen tekee päästäkseen palveltavaksi, ihmisten ilmoille ja hemmoteltavaksi. Sanalla sanoen irti arjesta, joten värillä tarjoaisin elämyksen jonka harvoin saa muualla.

Periaatteessa ainoa vaaleanpunainen asia koko salongissa olisi juuri seinät, jotka toisivat vain elegantin ja vähän turhamaisen taustan muille asioille sisustuksessa.

Huonekalut olisivat valkeita ja vain vähän koristeellisia. Suuri kattokruunu saisi olla selkeästi kaikkein koristeellisin esine. Seinille valitsisin suuria mustavalkoisia valokuvia, joissa esiintyisi hoikkia neitejä istuvissa vaatteissaan ja veistoksellisissa hatuissaan. Ehkä maisemia Pariisista. Valokuvatkaan eivät saisi olla liian mustavalkoisia. Pehmeä valkoinen, pehmeä musta ja paljon vaaleaa harmaata. Ei kuitenkaan utuisia epätarkkoja kuvia vaan hyvin tarkkoja ja krispejä.

Muina koristeina voisi olla valkoinen tako- tai valurautainen pieni pöytä ja tuolit kahvittelua varten ja mahdollisesti muutama suuri valkea vinttikoirapatsas. Oven tai vastaanottotiskin lähellä kaksi suurta ja pehmeänmuotoista, valkoista trumpettimaljakkoa joissa olisi pitkiä valkoisia neilikoita. En yleensä pidä neilikoista, mutta jostain syystä ne ovat päätyneet omaan unelmaani, koska sopivat tunnelmaan.